sunnuntai, 13. helmikuu 2011

Helmikuu - puikot suihkii

Kuun vaihteessa kävin vähän lanka ostoksilla sitten. Osan langoista ostin viimeinen päivä tammikuuta ja osan sitten myöhemmin samalla viikolla. Kyllähän se lankakasa siinä kasvoi yli kilon verran, 7 veljestä on suunniteltu neuleeseen, Nallet sukkiin ja Rose Mohair sitten "huppuun".

 

Pääsin tuossa perjantaina luovuttamaan kuun ensimmäisen valmiin tuotoksen käyttöön. Kyseessä Novitan sivuilta löytyneen polvisukkaohjeen mukaan tehdyt sukat isälle.

Puikoilla on tällä hetkellä palmikkokietaisuliiviä (ohje Novitalta), villasukkia (oma sävellys yhdestä Novitan ohjeesta) ja sitten ihan perussukat koossa 26. Hieman himottaisi nostaa puikoille vielä tuota Rose Mohairia.

lauantai, 5. helmikuu 2011

Villapaita

Miehen villapaita oli yksi niistä töistä, jotka halusin saada valmiiksi tammikuun lopuun mennessä. Lopulta sitten kiinnittelin paidan kappaleita toisiinsa viimeisenä päivänä ja puoli yhdentoista aikaan illalla kiinnitin viimeisen napin paitaan. 

Paidan ohje on Novitan 2008 kevään lehdestä ja tein siihen pieniä muokkauksia. Lopputulos on minusta onnistunut kun ottaa huomioon, etten työtä aloittaessani koskaan aiemmin ollut tehnyt mitään perussukkaa  ja hansikasta vaikeampaa tai suuritöisempää. Oli uutta niin kappaleiden kiinnittäminen, kauluksen tekeminen kuin napinlävet. Opein asioita ja tekisin eräät asiat toisin jos nyt alkaisin tuota paitaa tekemään uudelleen. Pääasia kuitenkin taitaa olla, että paidan käyttäjä on tyytyväinen ja vetää sen mielellään päälle.

 

 

perjantai, 28. tammikuu 2011

Tammikuun valmiit

Tammikuun aikana valmistui kaikennäköistä. Minun aiempaan neulomistahtiini nähden todella paljon kaikenlaista.

Koko ajan rinnalla on kulkenut hitaasti ja varmasti miehen villapaita. Minulla on kyllä pienoinen toivonkipinä, että saisin senkin vielä tammikuun puolella valmiiksi vaikka viikonloppuna on menoa, onhan minulla sitten vielä maanantai aikaa. :) 

Kokeillaanpas saanko kuvia liitettyä.

Kuun aikana on tullut tehtyä pääasiallisesti sukkia, ihan perussukkia (koot 22, 28 ja 46), Mutkia matkaan sukat, joista ei ole kuvaa ja sitten villaiset jalanlämmittimet itselleni. Osa on vieläkin päättelemättä, minä kun vihaan sitä hommaa ja siitä huolimatta haluan raitoja sukkiin yksivärisistä langoista.

Sen lisäksi valmistui ihan perusperuslapaset miehelle.

Ja pipo minulle...

 

 

 

torstai, 27. tammikuu 2011

Sortumisia

Tällä viikolla olen sortunut kahdesti. lankaa on vielä hiukan yli 2kg ja silti ostin lankaan (ja vähän muutakin luvatonta). Tammikuun alussa lankakasalla oli painoa 2540g, ja kasa ei keskeneräisten töiden kanssa enää mahtunut laatikoihinsa.  Nyt kaikki tavarat menevät laatikoihin sullomalla. :)

Ensimmäisen kerran maanantaina Sokoksen alelaarin vierellä. Sieltä pohjalta minun nimeäni huusi nimittäin kaksi kerää syreenin väristä Novitan Samos lankaan. Löysin vielä sopivasti Novitan sivuilta hyvän ohjeen miesten pipoa varten. Koska tunnen käsialani niin tein työn ohjeen puikoilla ja tadaa, pipo ei mahdu miehen päähän, mutta omaani se menee loistavasti.  Harmi kun Samos on poistuva lanka ja sitä ei enää löydy mistään. Olisin nimittäin mielelläni tehnyt isommilla puikoilla miehelle pipon, jostain hieman miehekkäämmästä väristä kuin hempeän lila.

Toinen sortumiseni oli tänään.  Ostin itselleni 2,5mm puikot ja kerroslaskurin. Laskuri on tällaiselle vatipäälle erittäin hyvä ostos, mutta vaikka sain puikoista alennusta jäin pohtimaan mihin ihmeeseen tarvitsen niitä. Minä kun en tee mitään niin ohuesta langasta, että tarvitsisin noin ohuita puikkoja. Tai ainakaan en vielä ole tehnyt enkä suunnitellut tekeväni... No, voinen lohduttautua sillä, että ne olivat tarjouksessa. 

Josko seuraavaan blogimerkintään saisin kuvat kaikista tämän kuun valmistuneista paitsi Mutkia matkaan sukista.

 

sunnuntai, 23. tammikuu 2011

Jotain valmista

Tänään sain ihan valmiiksi valmiiksi nuo Mutkia matkassa olevat sukat mistä edellisessä blogikirjoituksessa puhuin. Olihan ne viime keskiviikosta asti olleet laatikossa odottamassa päättelyä, mutte jotenkin sitä vain lykkäsi ja lykkäsi.  :)

Puikoille langaksi eksyi graniitin värinen Nalle-lanka. Koska minun käsialani on todella tiukka niin suosiolla nappasin 3,5 puikot käsiin kuten aina kun Nallesta jotain teen. Lopputulos miellytti minua ja luultavasti teen itselleni joko samanlaiset tai samantyyppiset sukat pidemmällä varrella. Nuo valmistuneet kun menivät lämmittämään äitini jalkoja. Tämän vuoksi sukista ei ole edes kuvaa, äidin kun piti vain testata kuinka paljon isommat minun pitää hänelle tehdä eikä omia sopivan kokoisia sukkia.

Kuvio näkyy kylläkin aika heikosti kun on noin tumma lanka käytössä ja siksi hieman hoikutteleekin ostaa jotain todella pirteän väristä Nallea omia sukkia varten. Noista laatikoissa olevista voisi sitten tehdä Novitan sivuilta löytyneen ohjeen mukaiset pitkävartiset sukat isälle. Toisaalta mieskin tarvitsisi pitkät sukat...

Olen saanut vältettyä lankahyllyn kiusauksia erittäin hyvin. Osittain siksi, että se ammotaa tyhjyytään kun kevään langat eivät ole sinne vielä saapuneet. Toisaalta olen luvannut itselleni, että saan ostaa uusia lankoja vasta sitten kun lankavaraston määrä menee alle 2kg. Olen kyllä sen eteen hitaasti, mutta varmasti tehnyt työtä. 

Se miehen villapuseron on edelleen vaiheessa. Sain siihen napit kummitädiltäni torstaina ja tänään sain sitä muutaman kerroksen jopa tehtyä. Minun pitänee luvata itselleni, että sen on valmistuttava tammikuun loppuun mennessä. Silloin voisin antaa sen miehelle kihlauksen vuosipäivän kunniaksi vaikka olemme sopineet, ettei sitä enää näin naimisissa oltaessa juhlita. 

Paidan ohi ovat ajaneet villasukat. Pitkävartiset Smartista tehdyt täysvillaiset unelmat. :D Olen rakastunut tuohon lankaan ja siksi en voi kuvitellakaan, että antaisin noita sukkia pois. Näyttää siltä, että sitä lankaa on jäämässä sen verran, että jonkin kokoiset lasten sukat siitä saa aikaan.